Vähintään yhtä tärkeää kuin tarjota ohjaajille mahdollisuus ajatusten ja kokemusten vaihtoon, on virkistäytyä yhdessä. Ryhmänohjaajina vapaaehtoiset ovat vastuullisessa roolissa, jossa he huolehtivat ryhmän tavoitteellisesta työskentelystä ja siihen liittyvistä käytännön asioista. Vapaamuotoinen yhdessäolo toisten ohjaajien kanssa on heille merkittävä hengähtämisen ja rentoutumisen paikka. Ohjaajat saavat keskittyä toisiinsa muiden hoitaessa tapaamiseen liittyvät valmistelut ja järjestelyt.
Toiminnan laajuudesta ja toimijoiden lukumäärästä riippuen virkistäytyminen voi olla järkevä toteuttaa edellä kuvattujen ohjaajapalavereiden päätteeksi. Ohjaajilta itseltään kannattaa kysyä toiveita siitä, millä tavoin he haluavat virkistäytyä yhdessä. Usein esitettyjä toiveita ovat olleet teatteri, konsertti, yhteinen illallinen, saunailta tai retki johonkin lähistölle. Tärkeäksi on osoittautunut se, että ohjelmassa on riittävästi aikaa vapaamuotoiselle keskustelulle ja yhdessäololle.

Sivulla ei vielä kommentteja.