Vapaaehtoistyön peruskoulutus

Uudet vapaaehtoiset on aina syytä perehdyttää yhdistyksen arvomaailmaan, pe­riaatteisiin ja toimintatapoihin. Useimmilla yhdistyksillä onkin tapana tarjo­ta vapaaehtoisilleen peruskoulutusta, joka antaa heille mahdollisuuden tutus­tua toisiinsa ja yhdistyksen edustajiin sekä varmistua siitä, että yhdistyksen tar­joamat toimintamahdollisuudet vastaavat heidän odotuksiaan. Yhdistys puoles­taan voi koulutuksen aikana kertaalleen varmistua vapaaehtoisten odotuksista ja valmiuksista.

Peruskoulutuksen määrä ja sisällöt riippuvat siitä, millaisia valmiuksia sillä ha­lutaan antaa. Vähimmäissuosituksena voidaan pitää koulutusta, jossa osallistujat saavat perustietoa vapaaehtoistyöstä ja tutustuvat yhdistyksen ihmisiin, tapoihin ja periaatteisiin. Tällöin kouluttajana voi toimia esimerkiksi vapaaehtoistoimin­nasta yhdistyksessä vastaava henkilö tai vaikkapa yhdistyksen hallituksen jäsen.

Koulutuksessa kannattaa yleensä käsitellä yhdistyksen toiminnan kannalta kes­keisiä sisältöalueita. Esimerkiksi vanhustyötä tekevän yhdistyksen peruskou­lutuksessa on hyvä käsitellä ikääntymistä elämänvaiheena ja ennaltaehkäisevää päihdetyötä tekevän yhdistyksen koulutuksessa puolestaan päihdeongelmaa ja sen ennaltaehkäisyä. Yleensä sisältöosaajat löytyvät oman yhdistyksen piiristä ja koulutus voidaan toteuttaa oman väen voimin. Kouluttajina voi käyttää ulko­puolisia asiantuntijoita edellyttäen, että yhdistyksen on mahdollista maksaa täs­tä mahdollisesti syntyvät kustannukset.

Kommentoi & keskustele

Kerro ja keskustele kokemuksistasi, ehdota uutta sisältöä! Ylläpitäjä hyväksyy kaikki kommentit ennen julkaisemista. Sähköpostiosoitettasi ei koskaan julkaista tai jaeta eteenpäin. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä *

*
*