Tavoitteellista työskentelyä suljetussa ryhmässä

Ohjatulla vertaisryhmällä on aina selkeät, julkilausutut tavoitteet, jotka ovat sekä ohjaajien että ryhmäläisten tiedossa. Suunnitelmat on syytä tehdä siinä määrin väljiksi, että jokaisen ryhmän osallistujat ja ohjaajat pääsevät vaikuttamaan ryh­män tavoitteisiin.

Tavoitteiden suuntainen työskentely edel­lyttää, että ryhmällä on selkeä alku ja lop­pu ja että se on niin kutsuttu suljettu ryh­mä. Toisin sanoen, ryhmään ei oteta uusia osallistujia sen alettua, vaan samat ihmi­set tapaavat säännöllisesti ennalta sovittui­na ajankohtina. Ryhmää ohjataan aina pa­reittain, eivätkä ohjaajatkaan vaihdu kes­ken kaiken.

”Kyllä tämä toimintamalli on hyvä perusmalli. Jokainen oh­jaaja, jokaiset ryhmäläiset ja jo­kaisen ryhmän ”me-henki” ovat erilaisia, joten pitää vain osata hienosäätää tätä perusmallia ti­lanteen ja tarpeen mukaan.”

Ryhmän koko on hyvä rajata sellaiseksi, että kaikkien osallistujien on mahdol­lista tulla kuulluksi ja tutustua toisiinsa. Tällöin luottamus syntyy nopeammin ja ihmiset voivat jakaa vaikeitakin elämänkokemuksia. Ohjaajien on helpom­pi huomioida kaikkia osallistujia tasapuolisesti, kun ryhmässä on korkeintaan kymmenen henkeä.

Kommentoi & keskustele

Kerro ja keskustele kokemuksistasi, ehdota uutta sisältöä! Ylläpitäjä hyväksyy kaikki kommentit ennen julkaisemista. Sähköpostiosoitettasi ei koskaan julkaista tai jaeta eteenpäin. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä *

*
*