Koulutetut vapaaehtoiset vertaisryhmien ohjaajina – opas yhdistyksille

Persoona, elämäntilanne ja aiemmat kokemukset vaikuttavat siihen, millä tavoin vaikeisiin elämäntilanteisiin reagoidaan ja millaista tukea niistä sel­viytymiseen tarvitaan. Ihmisen reaktiot ja tuen tarve voivat vaihdella eri elämänvaiheissa ja tilanteissa.

Ohjatut vertaisryhmät ovat osoittautuneet toimivaksi keinoksi tukea ihmisiä. Luottamuksellisessa ryhmässä ihmiset pääsevät jakamaan kokemuksiaan tur­vallisesti. Toisiltaan ja ohjaajilta ryhmäläiset saavat valmiuksia arkeen, välinei­tä oman elämänsä jäsentämiseen ja vaihtoehtoja tulevaisuuden näkymiinsä. Voi­daan puhua eräänlaisesta voimaantumisesta.

”Ryhmätoiminta saa ihmiset liikkeelle, aktivoi, antaa uskoa omiin kykyihin. Ryhmänohjaaja­koulutuksessa oli mukana ainakin kaksi henki­löä, jotka olivat osallistuneet vertaisryhmiin. Hei­dän mukaan ryhmä oli mullistanut heidän elä­män, avasi oven positiiviselle muutokselle. Ryh­män osallistumisen aikana ja sen jälkeen heidän elämässä tapahtui paljon hyviä asioita.”

Vapaaehtoisille ryhmien ohjaaminen tarjoaa monipuolisen ja mielekkään tavan osallistua yhdistyksen toimintaan ja sen kehittämiseen. Ohjaajat ovat kertoneet kiinnostuneensa ryhmien ohjaamisesta monista eri syistä. Joillekin ohjaajaksi ha­keutuminen tarjosi mahdol­lisuuden uuden oppimiseen, toisille taas ensimmäisen itsel­le sopivan tavan osallistua yh­distyksen vapaaehtoistyöhön. Koulutusten ja ryhmän oh­jaamisen myötä vapaaehtoiset löysivät itsestään uusia voima­varoja ja sellaisia taitoja, joi­den olemassaolosta heillä ei aikaisemmin ollut tietoakaan.

Vertaistuen voima

Ohjattuun vertaisryhmään osallistuu ihmisiä, joita yhdistää jokin tietty elämän­tilanne, kokemus tai tarve. Olipa ryhmän tavoitteena sitten arjen tietotaidon kartuttaminen tai elämäntilanteen pohtiminen, vertaisilta saatava palaute ja tuki on osoittautunut korvaamattoman arvokkaaksi.

Yhdessä toisten samankaltaisessa tilanteessa olevien kanssa on hel­pompi jakaa vaikeitakin tuntei­ta, antaa ja saada lohtua sekä tun­tea tulevansa todella ymmärre­tyksi. Oma ja muiden onnistumi­nen tuottaa iloa ja antaa toivoa. Yhteisille arjen kommelluksille ja vastoinkäymisille uskalletaan myös nauraa.

Ryhmä antaa jäsenilleen koke­muksen johonkin kuulumisesta. Ryhmäläisten samanlaisuus yhdistää ja erilai­suus tuo mukanaan rikkautta ja uusia näkökulmia. Yhdessä hankitut uudet elä­mykset ja oivallukset lähentävät. Usein syntyy ystävyyssuhteita, jotka jatkuvat ryhmän päätyttyä.

”Sain ryhmäläisenä paljon, itseluottamukseni kasvoi ym. Mutta ryhmänohjaajana sain paljon enemmän Luottamusta siihen että pystyn vielä koulutuksen kautta oppimaan jotain, tunteen sii­tä että voin olla avuksi, monta uutta ystävää, pir­teyttä ja uskallusta kaikenlaiseen uuteen.”

Alkuun

Yhdistys vastaa kaikesta toiminnastaan

Idea ryhmän perustamisesta saattaa syntyä eri ta­voin, ihanteellisimmillaan se nousee yhdistyksen perustoiminnasta. Tarpeen voi pukea sanoiksi jo­ku yhdistyksen asiakkaista, vapaaehtoisista, yh­teistyötahoista, luottamushenkilöistä tai työnte­kijöistä. Syntyipä idea alun perin kenen toimes­ta tahansa, vastuu on aina yhdistyksellä, joka val­tuuttaa vapaaehtoisensa ryhmiä ohjaamaan.

Toteutuksen suunnittelussa tulee pyrkiä siihen, että sekä ryhmäläisten että ohjaajien on turval­lista toimia ryhmässä. Yhdistyksen tulee arvi­oida, onko ryhmä paras keino työskennellä tavoitteiden saavuttami­seksi. On myös varmistuttava siitä, että suunnitteilla oleva ryhmä sopii yhdis­tyksen perustehtävään ja että sitä voivat ohjata vapaaehtoiset.

”Elämänilo ja toi­veikkuus lisään­tyivät, yksinäisyys lievittyi, vertais­ten tapaaminen antoi uusia näkö­kulmia.”

Alkuun

Vastuuhenkilö ohjatuille vertaisryhmille

Ohjatuille vertaisryhmille kannattaa nimetä vastuuhenkilö. Hänen tehtävän­sä voivat vaihdella suurestikin yhdistyksestä ja toiminnan laajuudesta riippuen. Suositus on, että niihin kuuluvat ainakin vapaaehtoisohjaajien valinta ja pereh­dytys. Vastuuhenkilön on hyvä tuntea yhdistyksen toiminta ja käytännöt, jotta hän osaa kertoa niistä vapaaehtoisille.

Alkuun

Vapaaehtoisohjaaja ei välttämättä ole vertainen

Edellä todettiin vapaaehtoisten hakeutuvan ryhmänohjaajiksi monista eri syistä. Joskus syynä on se, että he ovat itse kokeneet samankaltaisen elämänvaiheen, jo­ka ryhmäläisiä yhdistää.

Ryhmää, jonka ohjaajatkin ovat vertaisia, kutsutaan vertaisryhmäksi. Kokemuk­sensa kautta he ymmärtävät osallistujien tarpeita ja tilannetta ja osaavat huomi­oida ne esimerkiksi ryhmän tavoitteita asettaessaan. Sen näkeminen, että ohjaa­jat ovat selviytyneet samankaltaisesta tilanteesta, antaa ryhmän jäsenille toivoa. Jaettu kokemus mahdollistaa vaikeidenkin asioiden käsittelyn edellyttäen, et­tä ohjaajat ovat työstäneet oman kokemuksensa ja pystyvät näin ollen tukemaan ryhmää tavoitteiden suuntaiseen työskentelyyn.

Ohjaajien vertaisuutta olennaisemmaksi on osoittautunut heidän soveltuvuuten­sa ja se, että yhdistys järjestää kaikille vapaaehtoisohjaajilleen koulutusta, pereh­dytystä, työnohjausta ja työparin.

Ohjatussa vertaisryhmässä vapaaehtoisohjaa­jilta ei lähtökohtaisesti edellytetä vertaisuutta, omakohtaista kokemusta ryhmäläisiä yhdis­tävästä elämäntilanteesta. Riittää, kun heillä on esimerkiksi koulutuksen kautta riittäväs­ti tietoa ryhmää yhdistävästä aihealueesta ja siihen liittyvistä ilmiöistä.

”He kokivat ohjaajat tasavertaisiksi. Heille oli helppo puhua ongelmistaan: rahahuolet, yksinäisyys, saamattomuus.”

Alkuun

Ennaltaehkäisyä, ei hoitoa

Toiminnan suunnittelussa tulee huomioida, millaista osaamista ryhmä ja sille asetetut tavoitteet ohjaajiltaan edellyttävät. Sekä tuen tarvitsijan että yhdistyk­sen kannalta on tärkeää ymmärtää, milloin vapaaehtoisten osaaminen ja voima­varat eivät riitä. Vapaaehtoiset eivät voi ohjata hoidollisia ryhmiä. Ammattilai­sen ja vapaaehtoisohjaajan yhteistyö sen sijaan voi olla hedelmällinen vaihtoeh­to. Vapaaehtoisten ohjaamissa ryhmissä pyritään ennaltaehkäisemään ongelmia ja niiden syvenemistä.

Alkuun

Tavoitteellista työskentelyä suljetussa ryhmässä

Ohjatulla vertaisryhmällä on aina selkeät, julkilausutut tavoitteet, jotka ovat sekä ohjaajien että ryhmäläisten tiedossa. Suunnitelmat on syytä tehdä siinä määrin väljiksi, että jokaisen ryhmän osallistujat ja ohjaajat pääsevät vaikuttamaan ryh­män tavoitteisiin.

Tavoitteiden suuntainen työskentely edel­lyttää, että ryhmällä on selkeä alku ja lop­pu ja että se on niin kutsuttu suljettu ryh­mä. Toisin sanoen, ryhmään ei oteta uusia osallistujia sen alettua, vaan samat ihmi­set tapaavat säännöllisesti ennalta sovittui­na ajankohtina. Ryhmää ohjataan aina pa­reittain, eivätkä ohjaajatkaan vaihdu kes­ken kaiken.

”Kyllä tämä toimintamalli on hyvä perusmalli. Jokainen oh­jaaja, jokaiset ryhmäläiset ja jo­kaisen ryhmän ”me-henki” ovat erilaisia, joten pitää vain osata hienosäätää tätä perusmallia ti­lanteen ja tarpeen mukaan.”

Ryhmän koko on hyvä rajata sellaiseksi, että kaikkien osallistujien on mahdol­lista tulla kuulluksi ja tutustua toisiinsa. Tällöin luottamus syntyy nopeammin ja ihmiset voivat jakaa vaikeitakin elämänkokemuksia. Ohjaajien on helpom­pi huomioida kaikkia osallistujia tasapuolisesti, kun ryhmässä on korkeintaan kymmenen henkeä.

Alkuun

Keskustelua ja toimintaa

Asetetut tavoitteet sanelevat osaltaan sen, millaisin keinoin ja työvälinein niitä kohden lähdetään työs­kentelemään. Parhaisiin tuloksiin päästään, kun osallistujat saavat vaikuttaa ryhmän ohjelmaan. Keskustelujen lisäksi ryhmässä voidaan käyttää esi­merkiksi luovia tai toiminnallisia menetelmiä. Käy­tettyjen menetelmien tulee kuitenkin aina tukea ryhmän tavoitetta eikä niistä saa tulla itse tarkoi­tus. On myös hyvä muistaa, että minkä tahansa menetelmän käyttäminen edellyttää käyttäjältään sekä osaamista että soveltamiskykyä.

”Itsetunto kasvoi. Murheet ja omassa itsessä märehtimi­nen lakkasi, kun huomasi, et­tä ollaan tässä samassa mudas­sa. Sana kokous oli jotain vi­rallista ja ihmiset olivat jäyk­kiä. Mutta käytännön tehtävi­en myötä ilmapiiri muuttui ren­noksi. Retket lähensivät. Ne olivat elämyksiä.”

Alkuun

Muunkinlaisia ryhmiä tarvitaan

Edellä kuvatut periaatteet ja määritelmät rajaavat tarkastelun ulkopuolelle esi­merkiksi erilaiset kädentaito- ja liikuntaryhmät, jotka tarjoavat arvokkaita toi­mintamahdollisuuksia sekä vapaaehtoisohjaajille että ryhmiin osallistuville. Harrastusryhmät mahdollistavat muun muassa mielekkään yhdessä tekemisen ja uusien taitojen oppimisen. Myös näitä ryhmiä tarvitaan, mutta niiden ei tar­vitse noudattaa oppaassa esitettäviä suosituksia. Ne voivat esimerkiksi kokoon­tua niin pitkään kuin kiinnostusta riittää ja ottaa uusia jäseniä ryhmän alkuvai­heen jälkeenkin.

Tarkastelun ulkopuolella ovat myös hoidolliset ryhmät, jotka edellyttävät am­matillista osaamista ja pätevyyttä.

Alkuun

Ryhmämuotoinen tuki ei sovi kaikille ja kaikkiin tilanteisiin

Joillekin ihmisille henkilökohtaiset keskustelut ovat luontevin tapa käsitellä asi­oita. Usein keskustelukumppaneiksi ja kuuntelijoiksi riittävät ystävät ja läheiset, toisinaan taas ulkopuolisesta näkökulmasta on apua ja hyötyä. Yksilöllistä kes­kusteluapua ja tukea antavat sekä ammattilaiset että vapaaehtoiset.

Sekä tuen tarvitsijan että vapaaehtoisohjaajien kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että yhdistys määrittelee selkeästi tilanteet, joihin ryhmämuotoinen tuki sopii sekä milloin ja kenelle siitä on hyötyä. Ryhmään ilmoittautuneiden haastattele­minen on yksi tapa pyrkiä varmistamaan se, että osallistujat ovat sellaisessa vai­heessa elämässään, että he voivat ryhmässä työskennellä ja hyötyä siitä.

Suosituksemme on, että vapaaehtoisohjaajat ovat mukana ryhmäläisten valin­nassa. Mikäli he suorittavat haastattelut keskenään, tulee yhdistyksen antaa heil­le selkeät ohjeet siitä, millaisen tuen piiriin he ohjaavat ne ihmiset, joita he eivät voi ryhmään ottaa.

Alkuun

Osallistujan kertomus Kirkkonummella toimineesta työttömien vertaisryhmästä

Sieltä ja täältä -muistikuvia ja tunnelmapaloja Ka-Mu -ryhmästä

4. helmikuuta 2005

Tänään se sitten alkaa. Kiipeän puolivarmoin askelin toritalon portaita. Olen me­nossa ensimmäiseen KaMu -tapaamiseen. Koputan oveen ja sanon PÄIVÄÄ ta­voitellen huolettomuutta olemukseeni. Kuusi paria silmiä katsoo minuun pöydän ympäriltä. Sisäinen tutkani tunnustelee ilmapiiriä ja aivoni analysoi vaikutelmia. Ilmassa ei ihastusta, ei vihastusta. Hyvä! Eiköhän tämä…

Aloitamme tutustumisleikillä ”kuka kukin on”. Kieleni sanoo tahdostani välittä­mättä väärän nimen, kun on minun vuoroni esitellä vieressäni istuja, vaikka hän on ainoa minulle ennestään tuttu. Teen havainnon, että ryhmäläiset ovat huu­morintajuisia ihmisiä. Osallistun riemuun.

Saatuamme alustavan tuntuman toisistamme selostaa ryhmän vetäjä Kave­rit mukaan -hankkeen tarkoitusta ja tavoitteita ja saamme alkuhaastattelulo­makkeet sekä sovimme yhdessä seuraavan tapaamisen ajankohdan.

10. helmikuuta 2005

Vuorossa tuumatalkoot. Pitäisi keksiä ryhmällemme nimi. Huoneen seinillä on paperiarkkeja, joihin kukin kirjoittaa ehdotuksiaan. Kuulostelen…? Ei raksuta. Pääni on pimeyttä täynnä. Ryhmänvetäjät raapustavat jotain paperille ja tuota pikaa seinille on tungosta. Aivoni herää ja liityn innolla joukkoon kynineni.

Karsintavaiheessa ilmassa risteilee suunnaton määrä huumorilla höystetty­jä perusteluja. Jollain lailla tuttu ääni sanoo jotakin. Oliko se minun ääneni? Yksi tavoitteistani alkaa jo toteutua. Äänettömien, vaiettujen kuukausien jälkeen pa­dot murtuvat, mykkyys pakenee ja kieleni alkaa jälleen toimia.

Keskustelemme unelmistamme, niin täyttyneistä kuin vajaiksi jääneistäkin. Ka­ton rajassa leijailee leikillisesti heitettyjä unelmia ja niiden alla, ikään kuin toises­sa kerroksessa, pieniä, optimistisia tulevaisuudentoiveita. Elämänriemua ei voi mikään sammuttaa.

28. helmikuuta 2005

Kalevala-päivä. Kulttuuria ja kansanperinnettä. Perehdyimme Kalevalan histori­aan ja vähän muihinkin kansakuntamme perinteisiin. Jos joku luulee, että työt­tömät ovat passiivisia, jämähtänyttä porukkaan, niin erehtyy! Meidän ryhmä on täynnä aktiivisia, runsaan tietomäärän omaavia ihmisiä.

3. maaliskuuta 2005

Jälleen mielenkiintoinen päivä. Tutustuimme etniseen taidenäyttelyyn kirjas­tossa sekä toritapahtumana olleeseen suomalaisen puutyön esittelyyn. Tai­dokkaita töitä. Ihminen on luova eläin. Talolle palattuamme oli ohjelmassa työ­paikkahaastattelut ja niihin valmentautuminen.

10. maaliskuuta 2005

Liikuntatuokio tänään. Eräs ryhmämme jäsen piti meille Tai Chi -oppitunnin! Ryhmästämme löytyy taitoa monelta elämänalueelta!

21. maaliskuuta 2005

Timo Kokko TELA:sta vieraili luennoimassa työttömän eläketurvasta ja selosti uutta työeläkelakia. Minulle taitaa avautua uusi jatkopolku: eläkkeelle.

1. huhtikuuta 2005

Tänään tiivis neljän tunnin MS Word-opiskelu ryhmänvetäjän kanssa. Käyn in­nolla uusien asioiden kimppuun nyt, kun jäinen kahle on laannut kammitsoimas­ta sisintäni. Sitä paitsi ohjaaja on hyvä ja innostava opettaja, eikä minun tarvit­se nolostua, vaikka joskus tunaroin koneen kanssa.

14. huhtikuuta 2005

Kari kertoi työttömien asiamiehen tarjoamista palveluista. Rentoutumisharjoi­tus kasetin avulla. Psyykkiseen hyvinvointiin liittyvinä asioina tarkasteltiin sekä negatiivista että positiivista stressiä ja ihmiseen kohdistuvia paineita ja odo­tuksia, joko itsemme tai muiden asettamia.

25. huhtikuuta 2005

Kaikki päättyy aikanaan. (…) Päivän ohjelmassa ”viimeinen ateria” ja palautteen antaminen kevään toiminnasta. Omat odotukseni täyttyivät koko lailla hyvin. Olen saanut kiinni karkumatkalla olleen itseluottamukseni ja ohjaajan johdolla käydyt ATK -opinnot etenivät nollatilanteesta niin pitkälle, että pystyn teke­mään tietokoneella monenmoisia hommia kirjanpitoa ja laskentaa myöten. Jat­kopolkuuni tuli muutos: minut siirretään eläkkeelle. Edessäni kangastelee nyt il­talukio ja ylioppilaslakki. Sikäli kuin minun tarvitsee jotakin itselleni vielä todis­taa.

”Sanoin hiljaa näkemiin,
torin luona erottiin.
Jäi mulle mieleen muistot keväiset.”

Alkuun