Koulutetut vapaaehtoiset vertaisryhmien ohjaajina – opas yhdistyksille

”Ihminen, joka on kerran elämässään auttanut toista ihmistä, ei ole elänyt hukkaan” (Helen Keller)

Suomi on vapaaehtoistyön luvattu maa. Suomalaiset ovat yli sata vuotta teh­neet työtä ammattiyhdistyskilloissa, yhdistyksissä ja altruistisissa auttaja­organisaatioissa. Vapaaehtoistyö kuuluu suomalaisen kansalaisyhteiskun­nan arkeen.

Tutkija Yeung totesi vuonna 2001 tutkimuksessaan, että 56 prosenttia suoma­laisista kuuluu ammatillisiin järjestöihin, 33 prosenttia harrastusjärjestöihin, 27 prosenttia urheilujärjestöihin, 25 prosenttia sosiaali- ja terveysjärjestöihin ja 9 prosenttia puolueisiin. Hän totesi myös, että suomalaiset kokivat luonnonsuoje­luun ja niin sanottuun hyväntekeväisyystyöhön tarvittavan lisää resursseja. Mel­ko moni olisi ollut valmis lähtemään mukaan myös vapaaehtoistyöhön, jos heitä olisi siihen pyydetty.

Suomen Mielenterveysseuran toiminnassa vapaaehtoistyö on ollut mukana alus­ta lähtien. Vapaaehtoiset aktivistit perustivat seuran, vapaaehtoiset hallitus- ja johtotyössä olleet henkilöt veivät työtä eteenpäin. Vapaaehtoisia on siis luotta­muselimissä, mutta heitä on myös tekemässä perusmielenterveystyötä eli hoi­tamassa kansalaistukitoimintaa. Mielenterveysseuran traditioon tukihenkilö- ja vertaistoiminta on kuulunut lähes 40 vuotta.

Vapaaehtoistyö muokkaa ihmisen arvomaailmaa. Yhteisössä törmää erilaisiin uusiin asioihin ja sitä kautta laajentaa omaa maailmankuvaansa. Vapaaehtoistyö myös kehittää ihmistä ja kartuttaa hänen sosiaalista pääomaansa. On selvää, et­tä vapaaehtoistyö yhdistää ihmisiä ja rakentaa uudentyypistä sosiaalista verkos­toa, jossa kuullaan moniäänistä puhetta eli erilaisia näkökulmia. Nämä ovat sel­laisia asioita, jotka kansalainen – kuka tahansa meistä – osaa osallistuessaan va­paaehtoistyöhön.

Järjestökentällä tehtävässä vapaaehtoistyössä on esteitäkin: Voi olla, että järjes­tön toiminta on vieraantunut liian kauas arjesta tai se on liian yksisilmäistä, ei­kä siksi houkuta vapaaehtoistyöntekijöitä. Toisaalta ihmisillä saattaa olla omassa elämässään niin paljon työpaineita, inhimillisiä kriisejä tai muita sellaisia asioita, ettei heiltä liikene aikaa vapaaehtoistyölle. Luultavasti on paljon myös niitä, jot­ka eivät uskalla sitoutua pitkäjänteisempään vapaaehtoistyöhön, mutta olisivat valmiita tekemään lyhyitä “keikkoja” ja toimimaan jotenkin toisten hyväksi.

Vapaaehtoistyön kehittäminen edellyttää järjestöltä selkeitä peruslinjauksia. Va­paaehtoistyöhön osallistuville tulee selvittää, mikä on järjestön tavoite ja mitkä ovat vapaaehtoistyön toiminnan rajat. Yhtä lailla järjestötahon pitää huolehtia vapaaehtoisten työn turvallisuudesta ja mahdollisesta vakuuttamisesta. Perus­lähtökohtien on oltava kunnossa, niin että vapaaehtoinen voi turvallisesti osal­listua toimintaan. Vapaaehtoistyössä joutuu sitoutumaan eettisesti salassapitoon – esimerkiksi säilyttämään tiedot, joita on kuullut auttaessaan jotakuta kriisiti­lanteessa.

Vertaisryhmissä ihmiset jakavat omia kokemuksiaan. Toisen ihmisen kertoman subjektiivisen kokemuksen kautta voi saada oivalluksia omaan elämään. Ver­taisryhmät ovat erinomaisia tukijärjestelmiä. Tärkeää kuitenkin on, että tässäkin toiminnassa on ainakin väljät perussäännöt, niin ettei synny klikkejä, painostus­ta tai muuntyyppistä väärää toimintaa.

Mielenterveysseura on oivaltanut kautta aikojen vapaaehtoistyön merkityksen monellakin tapaa. Tärkeintä ehkä on se, että vapaaehtoistyö tukee ihmisen ha­lua humaanisuuteen, halua olla avuksi ja halua antaa omasta ajastaan ja voima­varoistaan ihmiselle, joka sitä tarvitsee. Useissa tilanteissa tarvittava tuki on ly­hytaikaista, niin sanottua kriisitukea. Mielenterveysseuran toiminta ei voisi ol­la nykyisen laajuista ilman vapaaehtoispanosta. Lukuisat ihmiset ovat halunneet oppia vapaaehtoistyön kautta, kouluttautua siinä ja toimia arjessa auttajina usei­ta vuosia.

Mielenterveysseura korostaa vapaaehtoistyössä sitoutumista. Näemme usein vii­saaksi myös sen, että kriisi- tai tukihenkilötoimintaan tulevalla ihmisellä on omassa elämässään takana kriisejä, jotka hän on selvittänyt. Nämä avaavat hä­nen ymmärrystään kohdata kanssakulkijoita. Pidämme myös huolen siitä, et­tä vapaaehtoiset osallistuvat säännöllisesti työnohjaukseen. Näin yritämme huo­lehtia siitä, että he eivät rasittuisi liikaa eivätkä omaksuisi kaiken osaavaa roolia. Työnohjaus on keino tasapainottaa subjektiivisia kokemuksia.

Vapaaehtoistyön kautta ihmiset hankkivat runsain määrin hiljaista tietoa ja nä­kemystä. Yleisarvona helposti korostuvat toveruus, ihmisiä yhdistävä tasa-ar­vo ja läheisyys. Hienot järjestön ylätasoiset arvot jalkautuvat vapaaehtoistyös­sä. Tasa-arvo mitataan aidossa kanssakäymisessä. Veljeys ja solidaarisuus on yh­teistä vaikeuksien tai hyvien hetkien jakamista; vapaus sisältää sekä tuettavan et­tä tukihenkilön aidon mahdollisuuden valita, kenen kanssa vapaaehtoistoimin­ta käynnistyy.

Vapaaehtoisista tulee huolehtia monella tasolla. Tarvitaan huolenpitoa, aitoa kuuntelemista, ammatillista huomioon ottamista ja vapaaehtoistyön linjassa pi­tämistä, mutta yhtä lailla yhdessäolon hetkiä, vilpitöntä jakamista, rinnalla kul­kemista ja tietysti virkistäytymistä. Kun vapaaehtoistyötä käynnistetään, on syy­tä pysähtyä miettimään myös vapaaehtoisista huolen pitämistä.

Usein mietitään myös sitä, soveltuvatko kaikki ihmiset vapaaehtoisiksi. Varmasti soveltuvat, mutta hyvin erityyppisiin tehtäviin. Kaikkia vapaaehtoisia tarvitaan. Järjestön kannalta vapaaehtoistyö on tärkeä osa toimintaa.