Projektihenkilöstön aloitettua työnsä valtaosa hankkeen toteutukseen liittyvästä yhteistyöstä siirtyy heidän hoidettavakseen. Tämä on mielekästä sen vuoksi, että yleensä ensikäden tieto projektin vallitsevasta tilanteesta ja yhteistyötarpeista on toteutuksesta vastaavalla henkilöstöllä. Yhdistyksen edustajien tehtävänä on pitää hanketta ja sen tuloksia edelleen esillä muissa verkostoissaan.
Yhdistyksen tulee perehdyttää projektityöntekijät suunnittelu- ja valmisteluvaiheessa luotuihin yhteistyöverkostoihin. Erityisen tärkeää on, että heidän kanssaan käydään perusteellisesti läpi mahdolliset sopimukset työnjaosta ja yhteistyöstä. Perehdytyksen ja tiedonsiirron kannalta hyödyllisiä ovat muun muassa käydyistä keskusteluista laaditut muistiot sekä olemassa olevien yhteistyötahojen yhteystiedot. Mahdollisuuksien mukaan yhdistys voi kutsua keskeiset yhteistyökumppanit koolle tilaisuuteen, jossa heidät ja projektihenkilöstö esitellään toisilleen.
Henkilöstölle kannattaa kertoa myös yhdistyksen perustoimintaan liittyvistä yhteistyökuvioista, mikäli he eivät tunne niitä entuudestaan. Projektin kuluessa saattaa syntyä uusia ideoita yhteistyöksi, jolloin yhdistyksen olemassa olevan verkoston tuntemuksesta voi olla suurta hyötyä.
Sivulla ei vielä kommentteja.