Yhdistyksen kannattaa hyödyntää olemassa olevia verkostojaan projektin suunnittelussa, toteutuksessa, tiedotuksessa ja tulosten levittämisessä. Mahdollisuuksien mukaan yhteistyötahot voi kutsua jo suunnitteluvaiheessa keskustelemaan siitä, minkälaiselle projektille olisi heidän näkökulmastaan tarvetta ja tilausta.
Hankkeen toteutusta ei kuitenkaan kannata laskea liiaksi yhteistyökumppaneiden varaan. Heidän tarpeensa eivät saa myöskään alkaa ohjata projektia. Koska yhdistys kantaa vastuun toiminnastaan, tulee sillä säilyä päätösvalta sen toteutuksesta. Epäselvyyksien välttämiseksi tehtävistä ja työnjaosta sekä eri osapuolten vastuista ja velvollisuuksista on sovittava selkeästi.
Sivulla ei vielä kommentteja.