Tulosten tunnistaminen ja kerääminen

Projektin aikana

Tulosten tunnistaminen ja kerääminen kuuluu projektihenkilön työtehtäviin. Ne kirjataan osaksi hankkeen raportteja ja toimintakertomuksia, joissa myös arvioidaan sitä, mitkä tekijät ovat olleet myötävaikuttamassa tulosten syntymiseen tai hankaloittaneet niihin pääsemistä. Raporttien ja muiden dokumenttien kautta tulokset ja kokemukset tulevat näkyviksi yhdistykselle, projektin työryhmille, rahoittajalle ja muille sidosryhmille.

Kehittämistyön sisältöihin liittyvien tulosten lisäksi on tärkeää seurata ja arvioida projektin toteutukseen liittyviä oppimiskokemuksia. Tällaisia oppeja voivat olla esimerkiksi työnjakoon liittyvät käytännöt tai kokemukset ohjausryhmätyöskentelyyn liittyen. Usein projektissa kertyviä työtapoja ja oivalluksia voidaan hyödyntää laajemminkin yhdistyksen toiminnassa ja mahdollisissa tulevissa projekteissa.

Toisinaan hanke voi tuottaa tuloksia, joita ei oltu osattu ennustaa tai tavoitella. Tällaisia voivat olla esimerkiksi uudet yhteistyökumppanit ja verkostot.

Kommentoi & keskustele

Kerro ja keskustele kokemuksistasi, ehdota uutta sisältöä! Ylläpitäjä hyväksyy kaikki kommentit ennen julkaisemista. Sähköpostiosoitettasi ei koskaan julkaista tai jaeta eteenpäin. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä *

*
*