Toimivat käytännöt ja opit osaksi perustoimintaa

Projektin jälkeen

Kehittämisprojektin tavoitteena on kehittää yhdistyksen toimintaa, jotta se pystyisi paremmin vastaamaan niihin tarpeisiin, joita se on perustoiminnassaan havainnut. Projektin tuloksena syntyvät ratkaisut voivat olla yksinkertaisia tai hyvinkin pienimuotoisia oivalluksia. Olennaista on, että ilman tavoitteellista ja suunnitelmallista kehittämistä niitä ei olisi koskaan ollut aikaa löytää, testata ja arvioida.

Yhdistyksen vastuulla on huolehtia siitä, että projektin aikana aloitettu tulosten hyödyntäminen ja istuttaminen osaksi yhdistyksen perustoimintaa jatkuu myös projektin päätyttyä. Yhdistyksen tehtävänä on myös ylläpitää ja jakaa kertyneitä tuloksia ja kokemuksia omissa verkostoissaan.

Kokeilun ja kehittämisen tuloksena saattaa syntyä uusi toimintamalli tai työväline. Mikäli yhdistys voi jatkaa sen toteuttamista sellaisenaan osana perustoimintaansa, se kannattaa tehdä välittömästi projektin päätyttyä. Näin tulokset ja kokemukset ovat vielä tuoreina mielissä sekä verkostot ja tiedotuskanavat käytettävissä. Mikäli toiminnan jatkamisen ja projektin päättymisen välissä ehtii kulua paljon aikaa, joudutaan moni asia aloittamaan uudestaan alusta.

Toisinaan osoittautuu, että kehitettyä toimintamallia tai työtapaa ei voida sellaisenaan siirtää yhdistyksen perustoimintaan. Esteeksi voivat muodostua esimerkiksi kustannustekijät tai ajoitus. Istuttamista kannattaa kuitenkin pitää aktiivisesti vireillä, sillä olosuhteet saattavat muuttua otollisemmiksi myöhemmin. Vaikka juurruttaminen ei täysin onnistuisikaan, yleensä osia kehittämistyön tuloksista ja hyvistä käytännöistä voidaan ottaa käyttöön.

Jatkossa kannattaa hyödyntää myös kaikkia niitä projektissa luotuja käytäntöjä, jotka ovat sovellettavissa yhdistyksen perustoimintaan. Tällaisia voivat olla esimerkiksi dokumentointiin, talouteen, tiedottamiseen, seurantaan ja arviointiin liittyvät menettelytavat.

Yhdistyksen vastuulla on huolehtia siitä, että projektissa kertyneitä tuloksia, kokemuksia, oppeja, tietoja ja taitoja hyödynnetään yhdistyksen toiminnassa projektin päätyttyä.

Kommentoi & keskustele

Kerro ja keskustele kokemuksistasi, ehdota uutta sisältöä! Ylläpitäjä hyväksyy kaikki kommentit ennen julkaisemista. Sähköpostiosoitettasi ei koskaan julkaista tai jaeta eteenpäin. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä *

*
*