Ulkoisella tiedotuksella pyritään tekemään yhdistystä, projektia sekä sen sisältöjä ja tuloksia tunnetuksi yhteistyötahoille ja laajemmalle yleisölle. Tiedotuskanava ja tyyli valitaan sen mukaan, mistä kerrotaan ja kenelle. Kanavan valintaan vaikuttaa suuresti myös se, minkä kokoisella alueella yhdistys toimii. Pienillä paikkakunnilla yksi väline tavoittaa yleensä suurimman osan asukkaista, kun taas tiedonkulku isommilla tai laajemmilla toiminta-alueilla edellyttää useampien kanavien yhtäaikaista käyttämistä.
Projektin tiedotuksessa kannattaa aina hyödyntää olemassa olevia ja hyväksi havaittuja kanavia ja aineistoja sekä yhdistyksen tunnettuutta. Tiedottamisessa noudatetaan yhdistyksen arvoja ja tavoitteita. Yhteisestä tiedottamisesta hyötyy sekä hanke että yhdistys. Projektit myös tuottavat aina tietoa, joka kannattaa ottaa osaksi yhdistyksen kokonaistiedotusta.
Ulkoisen viestinnän kanavia ovat esimerkiksi henkilökohtainen yhteydenpito, tapaamiset, tiedotteet, esitteet, lehti-ilmoitukset, internet, lehdet, radio, televisio, tiedotustilaisuudet, avoimet ovet, seminaarit, alustukset, esitelmät, artikkelit, sekä erilaiset raportit ja toimintakertomukset.
Sivulla ei vielä kommentteja.