Viimeistään projektipäätöksen saavuttua on syytä sopia työnjaosta. Tiedottamisessa lähdetään liikkeelle sieltä, missä tietoa on eniten. Tästä syystä tiedottaminen on paikallaan sisällyttää osaksi projektihenkilöstön toimenkuvaa. Mikäli projektissa työskentelee useampi henkilö, on heidän välisensä työnjaon syytä olla selkeä myös tiedottamisen osalta.
Koska tiedottaminen kuitenkin alkaa jo projektin suunnitteluvaiheessa ja jatkuu vielä projektin päätyttyä, tulee tiedotusvastuuta jakaa myös yhdistyksen edustajille. Luontevia tahoja ovat yhdistyksen puheenjohtaja ja mahdollinen tiedottaja. Mikäli yhdistyksessä ei ole tiedottajaa, kannattaa joku edustajista nimetä tiedotusvastaavaksi. Yhdistyksen yleisen tiedotuksen lisäksi tiedotusvastaavan tehtäviin voi kuulua muun muassa projektihenkilöstön perehdyttäminen yhdistyksen viestintäkäytäntöihin sekä projektin tulosten ja tuotosten markkinoiminen hankkeen päätyttyä.
Ennen projektin käynnistämistä tiedotusvastuu on yhdistyksellä. Myös muilla yhdistyksen edustajilla kuin tiedotusvastaavalla ja puheenjohtajalla tulee olla riittävät valmiudet kertoa hankkeesta siitä kiinnostuneille ihmisille ja tiedotusvälineille. On tärkeää, että kaikki tietävät keskeiset asiat ja osaavat kertoa kysyjille, mistä nämä voivat halutessaan saada lisätietoja hankkeesta.
Sivulla ei vielä kommentteja.