Tehokasta viestintää

Ennen käynnistämistä

Parhaimmillaan tiedotus on yksinkertaista ja selkeää. Käytännössä projektin kuvaaminen lyhyesti ja selkeästi on hankalaa ennen kuin projektisuunnitelma on alkanut saada lihaa luiden ympärille. Ajan myötä tiedottamisesta tulee helpompaa, kun on kertynyt kokemuksia, joista kertoa.

Aikaa kannattaa käyttää sen pohtimiseen, kenelle ja miten mistäkin tiedotetaan. Viestintä tehoaa parhaiten, kun asia itsessään koetaan tärkeäksi ja ajankohtaiseksi. Tästäkin syystä tiedotuksessa kannattaa aina pyrkiä huomioimaan vastaanottajan näkökulma, mikä on kuulijan tai lukijan kannalta olennaista. Esimerkiksi yhteistyötahoja kiinnostavat todennäköisesti eri painotukset kuin projektin osallistujajoukkoa. Nyrkkisääntönä voidaan pitää sitä, että organisaation ja projektin hallinnon kuvaaminen kannattaa jättää mahdollisimman vähälle.

Myös viestien muotoiluun kannattaa käyttää aikaa. Mahdollisimman luonnollinen kieli ja henkilökohtaisesti koskettava viesti menevät paremmin perille. Viestin perillemenoa tukee mahdollisuus palautteeseen. Sanallisen viestinnän lisäksi huomiota on kiinnitettävä sanattomaan viestintään.

Yhdistyksen tulee varautua jonkinasteiseen projektiväsymykseen. Joillakin paikkakunnilla sekä yhteistyötahot että projektin osallistujajoukkoon kuuluvat ovat jo kuulleet lukemattomia projektiesittelyjä, mikä saattaa hankaloittaa tuloksellista viestintää.

Kommentoi & keskustele

Kerro ja keskustele kokemuksistasi, ehdota uutta sisältöä! Ylläpitäjä hyväksyy kaikki kommentit ennen julkaisemista. Sähköpostiosoitettasi ei koskaan julkaista tai jaeta eteenpäin. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä *

*
*