Projektin päätösvaiheessa tiedottaminen painottuu projektin kokemuksista, tuloksista ja tuotoksista tiedottamiseen. Päävastuu tiedottamisesta on edelleen projektihenkilöstöllä, mutta yhdistyksen rooli alkaa korostua kahdestakin syystä. Ensinnäkin on yhdistyksen edun mukaista omaksua hankkeen aikana kertynyt tieto ja ottaa se soveltuvilta osin osaksi yhdistyksen perustoimintaa. Toiseksi yhdistyksen kannattaa jatkaa tulosten ja tuotosten markkinointia myös projektin päätyttyä.
Yhdistyksen tehtävänä on huolehtia myös siitä, että tuloksista tiedottamiseen ja tuotosten levittämiseen panostetaan riittävästi ja että niiden eteen tehtävä työ aloitetaan ajoissa. Yhdistys voi esimerkiksi kannustaa projektihenkilöstöä julkaisemaan aiheeseen liittyviä artikkeleita alan lehdissä ja osallistumaan paikkakunnalla järjestettäviin messuihin, joissa projekti voi olla tuloksineen ja tuotoksineen esillä.
Toisinaan on paikallaan järjestää näyttävämpi seminaari, jossa esitellään projektin tuloksia ja tuotoksia. Samalla yhdistys saa näkyvyyttä ja mahdollisuuden esitellä muutakin toimintaansa. Paikalle voi kutsua yhteistyökumppaneiden lisäksi myös toimittajia. Koska heidän aikataulunsa on usein tiivis, kannattaa tärkeimmät ja olennaisemmat asiat esitellä toimittajille lyhyessä tiedotustilaisuudessa ennen seminaaria.
Sivulla ei vielä kommentteja.