Päätösten, ohjeiden ja määräysten noudattaminen

Projektin aikana

Yhdistys valvoo, että projektin taloutta hoidetaan rahoittajan päätösten, ohjeiden ja määräysten mukaisesti. Se vastaa myös projektin aikana tulevien uusien ohjeiden ja määräysten täytäntöönpanosta. Uusia päätöksiä tulee tavallisesti ainoastaan siinä tapauksessa, jos hyväksyttyyn projektisuunnitelmaan tai talousarvioon on haettu muutosta. Tällöin tulee huolehtia siitä, että sekä muutoshakemus että päätös käsitellään ja arkistoidaan asianmukaisesti.

Yhdistyksen vastuisiin kuuluu seurata, että maksatushakemukset laaditaan rahoittajan kanssa sovittujen käytäntöjen ja aikataulujen mukaisesti.

Yhdistyksen on tutustuttava tarkoin rahoittajan ohjeisiin siitä, mikä on viimeinen mahdollinen ajankohta projektista syntyvien kustannusten maksamiseen. Joissakin rahoitusmuodoissa viimeisten kustannusten tulee olla aiheutettu ja maksettu projektin voimassaoloaikana, kun taas toiset rahoitukset mahdollistavat viimeisten kustannusten maksamisen projektin päättymisen jälkeenkin.

Joskus rahoittajien ohjeita ja määräyksiä on hankala tulkita. Tällöin kannattaa kääntyä rahoittajan puoleen ja varmistua esimerkiksi siitä, että suunniteltu menoerä voidaan hyväksyä osaksi projektin kustannuksia. Asian tarkistaminen etukäteen on kaikkien osapuolten edun mukaista ja säästää paljon vaivaa.

Kommentoi & keskustele

Kerro ja keskustele kokemuksistasi, ehdota uutta sisältöä! Ylläpitäjä hyväksyy kaikki kommentit ennen julkaisemista. Sähköpostiosoitettasi ei koskaan julkaista tai jaeta eteenpäin. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä *

*
*