Yhteistyö ja ohjausryhmä

Projektin menestyksellinen toteuttaminen edellyttää tiivistä ja toimivaa yhteistyötä. Tästä syystä hakemuksessa saatetaan pyytää listaamaan yhteistyötahoja ja kuvaamaan suunniteltua yhteistyötä. Hyvän tavan mukaista on, että siihen kirjataan ainoastaan yhteistyökuviot, joista on keskusteltu ja sovittu.

Iso osa yhteistyöstä on asiantuntemuksen vaihtoa. Yhteistyökumppaneiden kanssa saatetaan sopia myös jostakin konkreettisesta panostuksesta hankkeeseen. He saattavat sitoutua antamaan projektin käyttöön esimerkiksi työntekijöidensä työaikaa, toimitilojaan tai rahoitusta. Ainakin tällaisissa tilanteissa yhteistyösopimukset kannattaa solmia kirjallisesti. Tällä turvataan se, että sovitut sitoumukset, työnjako, vastuut ja velvollisuudet ovat selkeitä ja yhteisesti ymmärrettyjä. Solmitut yhteistyösopimukset saatetaan pyytää toimittamaan projektihakemuksen liitteinä.

Osa rahoittajista edellyttää, että hakemuksessa listataan tahot, jotka ovat edustettuina projektia varten koottavassa ohjausryhmässä. Hakemuksessa saatetaan myös pyytää kuvaamaan ohjausryhmän tehtävää ja alustavaa kokoonpanoa. Ohjausryhmän perustaminen on suositeltavaa, vaikka rahoittaja ei sitä edellyttäisikään, sillä parhaimmillaan se edistää merkittävästi projektin tavoitteiden toteutumista. Ohjausryhmän kokoaminen on hyvä aloittaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta sen osaamista voidaan hyödyntää jo projektin käynnistämisvaiheessa.

Ohjausryhmän tehtävänä on valvoa projektin edistymistä, arvioida sen tuloksia, antaa ideoita ja tukea suunnitteluun ja toteutukseen, auttaa verkottumisessa sekä toimia tiedonvälittäjänä eri tahojen välillä. Ohjausryhmää koottaessa kannattaa miettiä niitä tahoja ja ihmisiä, joille projektin toteutuminen on tärkeää ja jotka ovat kiinnostuneita hyödyntämään sen tuloksia ja tuotoksia. Rahoittajan edustajan lisäksi siihen kutsutaan yhteistyökumppaneita, joiden osaamisesta ja asiantuntijuudesta projekti voisi hyötyä.

Kommentoi & keskustele

Kerro ja keskustele kokemuksistasi, ehdota uutta sisältöä! Ylläpitäjä hyväksyy kaikki kommentit ennen julkaisemista. Sähköpostiosoitettasi ei koskaan julkaista tai jaeta eteenpäin. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä *

*
*