Parhaiten ideointi onnistuu ryhmätyönä. Ryhmään voi yhdistyksen oman väen lisäksi kutsua myös olennaisia yhteistyökumppaneita. Työskentelyn tavoitteena on tuottaa mahdollisimman paljon hankkeen sisältöihin ja toteuttamiseen liittyviä ideoita ja ajatuksia.
Aluksi annetaan tilaa luovuudelle ja lähdetään liikkeelle sillä asenteella, että kaikki on mahdollista. Työskentelyn tuloksena syntyneet ideat kerätään talteen ja niiden toteuttamiskelpoisuutta arvioidaan myöhemmin. Samalla varmistutaan siitä, että syntyneet ideat sopivat yhdistyksen perustehtävään.
On tärkeä päättää, mihin työskentelyssä keskitytään ja millaisiin kysymyksiin lähdetään etsimään ratkaisuja. Tällä tavoin kokonaisuus pysyy hallinnassa ja työskentely on hedelmällistä. Ideointia tukemaan on kehitetty useita erilaisia työskentelymenetelmiä. Ohessa on esitelty niistä yksi:
Aivoriihi
Aivoriihi on ohjattu ryhmätyömenetelmä, jonka avulla voidaan kehittää ja kerätä paljon ideoita ja ajatuksia luovasti, tehokkaasti ja lyhyessä ajassa. Menetelmä rohkaisee osallistumaan ja saa ryhmän keskittymään yhteiseen tavoitteeseen.
Aivoriihi aloitetaan aiheen tai ongelman määrittelyllä. Kun siitä on päästy yhteisymmärrykseen, se kirjoitetaan kaikkien nähtäville. Lisäksi käydään läpi työskentelyn kaksi vaihetta: ideointi ja syntyneiden ideoiden arvioiminen. Työskentely alkaa siten, että jokainen miettii hetken valittua aihetta ja siihen liittyviä ideoita. Tämän jälkeen jokainen kertoo vuorollaan lyhyesti ideansa ja ajatuksensa. Tässä vaiheessa muut eivät saa puhua eivätkä arvostella. Kierroksen voi myös jättää väliin. Ajatuksena on, että yhden esittäessä ideoitaan muut keksivät niitä lisää, jolloin yhdessä syntyy huomattava määrä ideoita ja ajatuksia.
Syntyneet ideat ja ajatukset kannattaa kirjata ylös sitä mukaa, kun ne sanotaan. Kirjaaja käyttää puhujan omia sanoja, ei tulkitse eikä lyhentele. Lopuksi vielä varmistetaan, että idea on kirjoitettu oikein.
Kierros käydään läpi 3–4 kertaa tai kunnes ideat alkavat ehtyä. Ajan ei tarvitse olla pitkä – yleensä 15–20 minuuttia riittää ryhmän koosta riippuen.
Ideoinnin jälkeen työskentelyä jatketaan tarkastelemalla syntyneitä ideoita. Ensin ideat lajitellaan poistamalla selkeitä päällekkäisyyksiä. Tämän jälkeen arvioidaan niiden toteuttamiskelpoisuutta.
Jäljellä olevat ideat asetetaan tärkeysjärjestykseen ja niistä valitaan yhdessä parhaimmat. Lopuksi sovitaan vielä, miten ideoiden kanssa edetään: kuka tekee mitäkin ja millä aikataululla.
Sivulla ei vielä kommentteja.