Kesto ja aikataulut

Yksi keskeisimmistä tekijöistä kehittämisprojektissa on aika. Sitä tarvitaan toimintamallin testaamiseen, seuraamiseen ja arvioimiseen. Projektisuunnitelmassa yhdistys esittää arvionsa siitä, missä ajassa kehittämistyö on mahdollista toteuttaa.

Tässä vaiheessa tavoitteena on, että yhdistykselle ja rahoittajalle syntyy selkeä käsitys projektin kokonaiskestosta ja sen etenemisestä vuositasolla. Hankkeen aikataulut ja vuosisuunnitelmat täsmennetään projektipäätöksen saavuttua. Niitä arvioidaan ja tarkennetaan säännöllisesti hankkeen aikana.

Projektin kesto ja aikataulut tulee laatia siten, että ne mahdollistavat projektille asetettujen tavoitteiden saavuttamisen. Aikatauluihin tarvitaan väljyyttä, sillä lähes poikkeuksetta suunnitelmia joudutaan muuttamaan. Eteen saattaa myös tulla yllättäviä tilanteita, joihin on oltava mahdollisuus reagoida.

Aikatauluja laadittaessa listataan projektin pääasialliset toimenpiteet ja tehtävät sen eri vaiheissa ja osakokonaisuuksissa. Samalla tunnistetaan niihin liittyviä pullonkauloja ja kriittisiä kohtia. Aikatauluttaminen helpottaa kokonaisuuden hahmottamista ja tuo esiin mahdollisia aukkoja suunnittelussa.

Aikatauluista tehdään usein liian tiukkoja, optimistisia tai ylimalkaisia. Esimerkiksi yhteistyötahojen sitouttamiseen, projektihenkilöstön valintaan ja perehdytykseen, projektin käynnistämiseen ja tulosten juurruttamis- ja levittämistyöhön ei tulla useinkaan varanneeksi riittävästi aikaa.

Kommentoi & keskustele

Kerro ja keskustele kokemuksistasi, ehdota uutta sisältöä! Ylläpitäjä hyväksyy kaikki kommentit ennen julkaisemista. Sähköpostiosoitettasi ei koskaan julkaista tai jaeta eteenpäin. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä *

*
*